Olemme kahden pienen lapsen vanhempia ja lisäksi meillä on kaksi lapinkoiraa. Muutimme noin 1,5 vuotta sitten omakotitaloon ihanasta, vasta remontoidusta merenrantarivitalosta. Edellinen asunto oli aikalailla mustavalkoinen, kunnes maalasimme siellä yhden suuren seinän Tikkurilan Denimillä. Sen jälkeen ei ollut enää paluuta mustavalkoiseen.

Jotkin asiat oli ihan must have, kuten Hakolan Lazy velvet sohva vaaleanpunaisena ja alakerran käytävän seinä Tikkurilan Nefritin värisenä. Siihen se sitten jäi.

Apua sisustamiseen talon rakennusvaiheessa

Taloa rakennettaessa oli heti selvää, että palkkaamme projektiin valaistukseen erikoistuneen sisustusarkkitehdin. Ja hyvä että palkkasimme, sillä nyt on käynyt selväksi, että valaisimia todellakin tarvitaan ja vielä mieluiten himmentimen kera. Kuten yleensä taloa rakennettaessa käy, muutostyöt maksavat ja siksi jätimme seinät valkoisiksi ajatuksena maalata ne sitten itse myöhemmin. Saimme ensimmäisiä ideoita sisustukseen sisustusarkkitehdiltämme ja niitä ideoita me sitten jäimme makustelemaan. Jotkin asiat oli ihan must have, kuten Hakolan Lazy velvet sohva vaaleanpunaisena ja alakerran käytävän seinä Tikkurilan Nefritin värisenä. Siihen se sitten jäi. Käsissä oli nippu ideoita ja sekalainen kasa värejä ja toiveena koti, joka on selkeä, hillitty ja helppo pitää puhtaana, mutta jossa on väriä ja jotain persoonallista. Ihana idea, mutta vaikea toteuttaa tavalliselle kodinlaittajalle. Molemmat olemme kiinnostuneita kodin sisustamisesta ja tässä värien sekamelskassa ja tiukoissa keskusteluissa jopa hyllylevyjen sijoittamisesta oli päivänselvää, että tarvitsimme jälleen ulkopuolisen apua.

Sisustuksen viimeistely sisustussuunnittelijan avulla

Budjettia oli palanut talon aikaisemmissa vaiheissa ja nyt toiveissa oli jotain edullisempaa konkreettista apua värien kanssa sisustamiseen. Glowdian palvelu osoittautui meille juuri sopivaksi. Päätimme, että kodin kipupiste on yhdistetty ruokailutila-olohuone, jonka myös Glowdian palvelusta valitsimme. Glowdian palvelu on helppokäyttöinen ja selkeä. Valitsin tarpeemme mukaan suunnittelupaketiksi Glown ja sisustussuunnittelijaksi Kirsin. Otin kuvia kodistamme ja valitsin huoneprofiililla itseäni miellyttävät kuvat. Vastausten pohjalta sisustussuunnittelija Kirsi antoi tyylikseni skandinaavisen boheemin. Lisäksi palvelussa sai kertoa, mitä tavaroita halusin pitää ja lopuksi asetin budjetin. Pian saimme suunnitelman, jossa oli valmiiksi kotimme värikartta ja uusi suunnitelma.

Ei enää parisuhdekeskusteluja seinäväreistä ja sohvatyynyistä

Sisustuksessa muutoksen kokevat keittiön suuren seinän väri, olohuoneen korkeat verhot ja muut olohuoneen sisustustekstiilit. Lisäksi olohuoneeseen tulee lisää valaisimia mm. kattoon, lattialle ja televisiotasolle. Keittiöön tulee uusi hyllykkö ja seinät saavat uudet taulut. Suunnitelmasta löytyi kaikki tarvittavat tuotetiedot hintoineen budjetin puitteissa sekä suora linkki tuotteen myyjän sivuille. Helppoa ja nopeaa. Suunnitelmaa toteutetaan lapsiperheen aikataulun mukaisesti pikkuhiljaa ja projektissa onkin ollut mukavaa jatkuva yhteydenpito sisustussuunnittelijan kanssa. Olemme välttyneet hutiostoksilta, joka on tärkeää kun tavoitteena on sijoittaa laadukkaisiin ja aikaa kestäviin materiaaleihin. Luulen, että jossain vaiheessa värit alkavat kyllästyttämään, mutta sitten onkin helppoa jälleen ottaa yhteyttä Glowdiaan ja tilata kodinpäivitys sieltä, helposti omalta sohvalta. Ja mikä parasta, ilman parisuhdekeskusteluja seinäväreistä ja sohvatyynyistä.

-Hanna-

Kaunis kiitos luottamuksestasi Hanna! Oli ilo suunnitella teidän olohuone ja ruokailutila valmiiksi. Muutamilla tärkeillä valinnoilla saatiin kotoisa lopputulos. Nyt mummolta perityt rakkaat Oiva Toikan linnutkin pääsivät parhaille paikoille olohuoneessa ja ruokailutilassa. Ne tuovat sen tarvittavat väri-ilottelun Hakolan upean sohvan lisäksi.

Iloa kotoiluun toivottaen,

 

Tutustu Glowdian suunnittelupaketteihin

Tilaa uutiskirje ja osallistu kuukausittain arvottavaan

Sisustuskonsultointiin

Sähköpostiosoitteesi:

Konsultointi toteutetaan puhelimitse, WhatsAppin tai Messengerin avulla. Konsultoinnin kesto on 30min. Arvonta suoritetaan kaikkien uutiskirjeen tilanneiden kesken kuun 1. arkipäivänä.