Huhtikuussa terassi- ja parvekesuunnitelmat -15%

Toteuta sisustushaaveesi

« Takaisin

Kun kotona on hyvä olla, heijastuu se elämän muillekin osa-alueille. Kaunis ja toimiva koti saa meissä kaikissa varmasti aikaan sisäisiä riemunkiljahduksia – ja siksi koti, jossa on hyvä olla, on osa kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Voiko kauniin kodin saavuttaa ammattilaisen avulla, helposti ja sopivaan hintaan? Kyllä voi. Meille on tärkeää, että palvelumme vastaa näihin toiveisiin, sillä myös Glowdia syntyi omista sisustushaaveista. Tässä kirjoituksessa haluamme kertoa sinulle hieman palvelun lähtökohdista ja siitä miten kaikki toimii.

Ammattilaisen avulla

Jos et tiedä mistä lähteä hakemaan sopivaa suunnittelijaa voi tarjousten pyytäminen tai arviointikäynnin järjestäminen tuntua haastavalta. Silloin sisustussuunnittelu verkossa saattaa herättää mielenkiintosi. Vaikka toimimme verkossa, meillä ihmiset ovat aina läsnä. Sisustussuunnitelmat valmistuvat taitavien sisustussuunnittelijoiden toimesta. Olemme valinneet heidät puolestasi, jotta sinä voisit keskittyä sisustushaaveittesi toteuttamiseen. Suunnittelijoidemme mahtava asenne ja halu kehittää ja kehittyä kanssamme on sellaista, josta olemme todella kiitollisia!

Sisustussuunnitelma helposti

Tilaat sisustussuunnitelman verkossa ja se toteutetaan kokonaisuudessaan etäsuunnitteluna. Suunnittelija tekee suunnitelman perustuen täyttämääsi huoneprofiiliin ja kuviin tilastasi. Käytännössä sinä tarvitset vain tietokoneen tai tabletin sekä kameran ja mittanauhan, jonka jälkeen suunnittelija aloittaa suunnittelutyön. Tuotevalintoja tehdessä suunnittelija pyrkii siihen, että lähestulkoon kaikki suunnitelmaan sisältyvät tuotteet ovat tilattavissa verkosta.

Sopivaan hintaan

Aina ei voi sisustaa koko kotia kerralla, vaikka se olisi ihanaa! Lähtökohtanamme on, että palvelu mahdollistaa helpon tavan sisustaa kotia vaikka huone kerrallaan. Olipa kyseessä makuuhuoneen tai olohuoneen sisustus, jokaisella huoneella on yksi yhtenäistetty hinta. Hinnoittelu perustuu suunnittelupakettien sisältöön ja suunnittelijan niihin käyttämään aikaan. Jokaiseen suunnittelupakettiin sisältyy muutokset huoneen pintamateriaaleihin, tekstiileihin, huonekaluihin, valaisimiin ja somisteisiin. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse vaihtaa ja sinulla on aina mahdollisuus säilyttää tilassasi juuri ne asiat, jotka haluat.

Palvelua kehitetään jatkuvasti sinun tarpeitasi ja toiveitasi kuunnellen. Vastaamme mielellämme kysymyksiisi ja otamme ideoita vastaa siitä, miten voimme palvella sinua vieläkin paremmin. Tavoitat meidät helposti vaikkapa ruudun alareunassa olevan chatin kautta.

Emme malta odottaa, että pääsemme sisustamaan kanssasi!

Kirsi, Kata, Juha & Saara / Glowdia

« Takaisin

Muita blogikirjoituksia