Huhtikuussa terassi- ja parvekesuunnitelmat -15%

Rakastuimme rohkeisiin kuoseihin ja väreihin!

« Takaisin

Sisustajat ja sisustussuunnittelijat suuntaavat vuosittain Suomen suurimmille sisustusmessuille Habitareen Helsingin messukeskukseen. Tapahtumalta odotetaan paljon ja näytteilleasettajat ovat innoissaan kertomassa tuotteistaan. Tänä vuonna osastojen laittamiseen oli satsattu todella kivasti!

Kodin sisustus on sinua varten

Habitaren teemana oli Juuret. Aivan loistava teema! Se laittaa ajattelemaan mitä itse todella haluaa ja kuuntelemaan omaa sisäistä kaipuuta myös sisustuksessa. Uskalla olla oma itsesi ja tee kodistasi sinun näköinen! Me suosimme ikuista teemaa ”Viihdy kotona”. Meille se tarkoitaa muun muassa sitä, että sisustetaan tähän hetkeen ja elämäntilanteeseen. Jos asunnon myynti kolkuttelee ovella, niin silloin voi toki tehdä neutraalimpia valintoja, mutta jos se ei ole suunnitelmissa, niin sisusta mielummin rohkeasti omaan tyyliin.

Sisustuksen trendit

Seinillä on nyt trendivärejä ja ennätyksellisen paljon ihanaa lämmintä puuta. Somisteina käytetään heiniä ja saviastioita. Habitaresta jäi päällimmäisenä mieleemme puusta laserleikatut kartat, seesteiset tilat, jonne olisi voinut jäädä vaikka lukemaan kirjaa, Signals -osaston räväkät sisustuskokonaisuudet, suuret kukkatapetit sekä murretut, mutta vahvat sävyt. Väriskaala on nyt laaja. Puuterisen roosa jatkaa matkaa sisustusmaailmassa ja erilaiset keltaiset, vihreät, siniset ja luonnonmateriaalit ovat suosiossa. Osa näistä oli nähtävillä jo viime vuonna, mutta nyt astetta rohkeammin yhdisteltyinä.

Orgaanisuus näkyi vahvasti, sillä olihan teemana Juuret. Yksiväristen mattapintojen lisäksi pinnoilla näkyi myös runsaita tapetteja. Meille jäi sellainen fiilis, että nyt on kaikille tarjolla jotain oman viihtyisän kodin luomiseen.

Ajatuksia Habitaren jälkeen

Messujen jälkeen voimme todeta, että ihastuimme väreihin, joita emme olisi voineet kuvitella käyttävämme omissa kodeissamme. Vanha sanonta pitää paikkaansa; Älä ikinä sano ei Ikinä! Emme malta odottaa, että pääsemme sisustamaan omiakin kotejamme. Mutta sitä ennen voimme onneksi suunnitella asiakkaillemme uusia ihania tiloja.

Värikkäitä syyspäiviä!

Miikon luontoaiheisissa säilytysrasioissa ja tarjottimissa on suomalaisten rakastamaa muotoilua.
Signals osastolla oli huikeita kokonaisuuksia, joissa tiivistyi rohkea kuosien yhdistely.
Lapuan Kankureiden pöytä oli katettu pellavalla ja kauniilla keramiikalla. Täällä mentiin Juurille.
Kun seinät on tummat, niin valaisimia voi olla enemmän. Tämä hauska kokonaisuus pysäytti kulkijat ihastelemaan luonnonmateriaaleja.
Lundian osasto oli rauhoittava ja kauniit tuotteet ihastuttavat kerta toisensa jälkeen.

« Takaisin

Muita blogikirjoituksia